maanantai 4. toukokuuta 2015

Hätäpuhelu ja imetysturva.

Meidän viikonloppu ja vappu sujui aika rauhallisesti. Aatto ja vappupäivä oltiin kotona, ulkoiltiin ja leikittiin. 


Vappu päivänä heräsin oven koputukseen klo.5. Aluksi luulin että näin unta, mutta se jatkui niin päättäväisenä koputuksena, että herätin mieheni. Mies ponkaisi hädissään ylös, mitä nyt. Ovella oli mies joka pyysi meitä soittamaan ambulanssin,  joku vanhempi mies oli kaatunut pyörällä, eikä päässyt ylös.
Siinä puoliunessa koitin saada jotain sanottua hätäkeskukseen. Olen kyllä soittanut useamman kerran hätäkeskukseen, tämä kerta oli vaan haasteellinen kun itse ei ollut paikalla. Mies sai avun ja me huoledimme pyörän talteen. 

Lauantaina käytiin aamulla hankkimassa loput vaatteet ensi viikonlopun hautajaisiin. Ulkoiltiin vesisateessa ja iltapäivä vietettiin Ihmeen serkkujen luona.



Kyllä neiti taas viihtyi, kissa ja vauva olivat erityisen ihania. Myös 2,5v pojan kanssa leikkiminen oli kivaa ja 9v tytön touhuja oli mukava seurata. Samasta osoitteesta löytyy siis viisi serkkua. 

Isin tankatessa tämä lukihäiriöinen luki monta kertaa jonkun tötsän tekstiä: imetysturva, imetysturva, eiku imetysturve, mikä ihmeen imetysturve, imetysturve, eiku imeytysturve. 
Voi hitto, että on välillä vaikeeta tuo lukeminen.
Mut eipä tää kirjottaminenkaan ihan ongelmitta suju.


Sunnuntaina aamu meni leikkipuistosa. Iltapäivällä käytiin kaupoilla. Ulkoiltiin ja isi ajoi nurmikon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti