perjantai 17. heinäkuuta 2015

Mökillä


Me lähdettiin keskiviikkona mökille. Mökki sijaitsee Nummi - Pusulassa,  joten ajettavaa oli noin puolitoista tuntia.  Alku matka sujui hyvin kun tyttö nukkui, mutta loppumatkasta kun tie oli todella mutkainen ja tyttö hereillä, tuli tytölle paha olo. No mehän sitten pydähdyttiin ja vältyttiin oksennukselta. Otin tytön syliin ja käveltiin jonkun matkaan. Isimies ajeli hissukseen vierellä. Oltiin siis keskellä ei mitään. Tyttö piristyi ja oli oikein iloinen matkalainen äidin sylissä. Kysyin isimieheltä, paljonko vielä matkaa? Kuulin että hän vastasi "viiskytviis kilometriä". Toistin epäuskoisena ja tyttöä alkoi naurattaa hirmuisesti.  Kuulin onneksi väärin ja pian olimmekin jo mökillä.



Keskiviikkona oli hyvä sää ja ulkoilimme koko päivän. Kävimme myös naapuri mökin pihalla hyppimässä trampoliinilla ja keinumassa.

Torstai oli aika sateinen, mutta ulkoilimme silti jonkun verran. Sisällä tyttö mm. muovaili ja liimaili tarroja. Olipas kivas pitkästä aikaa olla pari päivää niin ettei tarvitse itse tehdä ruokia ja laittaa tiskejä ym. Saunottiin kaikki molempina iltoina ja tyttö viihtyi hyvin. Mummi oli käynyt poimimassa mustikoita ja me tytöt saimme herkutella niillä koko mökkireissun ajan, nam. Menomatkan "viiskytviis" juttu jaksoi naurattaa pientä pari seuraavaa päivää ja sitä kerrottiin muillekin :) hupsu pieni.



Tänään kotimatka sujui hyvin,  tyttö nukkui koko matkan. Iltapäivä hujahti kotihommien parissa ja illalla ulkoiltiin koko perhe aurinkoisessa säässä.

Huomenna isimies remppaa ja me tytöt keksitään jotain kivaa puhaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia: